#31: Piiri voi ostaa SP:ltä kaiken tarvitsemansa työntekijäresurssin

75 ideaa -kuvat.031

Piirit ovat niin erikokoisia resursseiltaan, jäsenmäärältään, pinta-alaltaan ja osaamiseltaan, että lippukunnat ympäri Suomen saavat väistämättä eritasoista palvelua. Simppeli – ja jo valmistelussa oleva – tapa parantaa palveluita olisi mahdollistaa esimerkiksi talous- ja hallintopalveluiden ostaminen SP:ltä. Piiri voisi silloin tarpeidensa ja halujensa mukaan ostaa joko koko palvelupaketin tai osia siitä – tai ei mitään.

Toimintojen keskittämistä ja ostopalvelujen tarjoamista voisi tietysti laajentaa pitkällekin. Mitä jos lanseerattaisiin Lippukuntien Auttava Puhelin, josta saisi apua yleisimpiin ongelmiin? Langan päässä istuisi SP:n työntekijä. Tai mitä jos kaiken markkinointimateriaalin ja viestintätuen voisi tilata räätälöitynä SP:n toimistolta?


Uusi aika

Se on alkanut täällä. Olet tervetullut mukaan.

Kiitos näistä vuosista, keskusteluista ja palautteesta. Muistan ne kaikki, vaikka ei aina siltä vaikuttaisikaan.


Kaiken viisauden alku

Yksi viikonloppu Kouvolassa. Käsittämättömät määrät hämmennystä, kiukkua, katkeruutta, voitonriemua, pettymystä, pelkoa, iloa, vahingoniloa, kostonhalua. Monta kysymystä ilman vastausta, monta väärältä tuntuvaa vastausta.

Sellainen viikonloppu voi ruopata poterot entistä syvemmiksi ja rakentaa muurit vieläkin paksummiksi.

Tai sitten se voi räjäyttää ne maan tasalle.

Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen, sanoi kaimani* Juho Kusti. Meillä on nyt uudet puheenjohtajat, jotka aivan varmasti tahtovat ja yrittävät tehdä parhaansa yhteisten asioidemme hoitamisessa. Annetaan heille tukemme, eikä hankaloiteta turhaan heidän työtään. En tarkoita, etteikö puheenjohtajia pitäisi haastaa tai etteikö heiltä pitäisi vaatia. Tottakai pitää – ja paljon. Minun silmissäni Harrin on osoitettava johtajuutensa ja uskottavuutensa vielä moneen, moneen kertaan, jotta voin luottaa häneen jäsenkokouksen selkärangattomuuden jälkeen. Arvaan, että useat teistä suhtautuvat samanlaisella odotuksella Ninniin.

Viime päivinä lempisanani on ollut eteenpäin. Se on hyvä sana nytkin. Ollaan rohkeita, ollaan ennakkoluulottomia, kiivetään katkeruuden yläpuolelle ja lähdetään eteenpäin. Räjäytetään ensin rajat ja ryhdytään sitten yhdessä rakentamaan uusia taloja. Muuten mikään ei muutu paremmaksi.

 

 
*) Koska edeltäjäni piirin varajohtajana oli lempinimeltään Mannerheim, tuli musta tietenkin Paasikivi. 

 


Haluan muuttaa maailmaa! Ei käy, mutta saat hyvän CV-merkinnän ja pääset erätaitokurssille.

Tänään leivoin viikon kolmannen omenapiirakan ja Tennispalatsissa julkistettiin vuoden 2012 Nuorisobarometri. Tavallistakin kiinnostavammaksi sen teki keskittyminen vapaaehtoistoimintaan. Mitä nuoret siitä ajattelevat, minkä he mieltävät vapaaehtoistoiminnaksi ja mikä saa heidät ryhtymään vapaaehtoisiksi. Mun lempiaiheita, etenkin kun me ollaan päätetty olla vuoden 2014 loppuun mennessä pääkaupunkiseudun halutuin vapaaehtoistyö.

Hyvät uutiset: Vapaaehtoistoiminta kiinnostaa nuoria paljon enemmän kuin järjestötoiminta. Tärkeimmät motiivit ovat halu auttaa muita, hauskuus ja se, että saa tehdä yhdessä kavereiden kanssa. Sehän on just sitä, mitä meillä on tarjota. Mahtavaa.

Ja huonot uutiset: Kovin moni 15-29-vuotias ei taida mieltää partiota ”lasten ja nuorten kasvatuksen parissa tehtäväksi vapaaehtoistyöksi”. Miksipä mieltäisivätkään, kun emme sitä sellaisena mainosta.

Punainen Risti oli barometrin mukaan vapaaehtoistöistä tunnetuin. Kipaisin heti SPR:n sivuille. Jo etusivulta paukahtaa silmiin iso otsikko: Ei hätää, jos sinä autat. Tule mukaan -osiosta löytyy ensimmäisenä teksti Meillä riittää tekemistä kaikille ja jokainen teko on yhtä arvokas. Tutustu toimintamuotoihimme ja tule mukaan lähes 100 miljoonan vapaaehtoisen maailmanlaajuiseen liikkeeseen! Melkein klikkasin jo Kyllä, haluan Punaisen Ristin vapaaehtoiseksi -linkkiä. Joka oli muuten sopivasti ja helposti tuon motivointilauseen alapuolella.

Mites meillä? Partion Tule mukaan -sivulla kerrotaan, että partio on hauska, edullinen ja monipuolinen harrastus. Kun kaivelee vähän tarkemmin, löytää vapaaehtoistyötä myyvän Anna aikaasi -sivun. Siitäkin jäi päällimmäiseksi fiilis, että täältä saat omalle itsellesi apua ja pönkitystä: rentoudut, opit uutta, pääset kursseille, saat energiaa ja hyvän cv-merkinnän. Jepjep. Mikään noista syistä ei ole pitänyt ainakaan minua partiossa pian kahtakymmentä vuotta.

Kerrankin sanon ääneen sen, että myös PäPassa riittää petrattavaa. Vaikka meidän etusivulla vapaaehtoistyö onkin nostettu esille, ei se vielä kerro tarpeeksi siitä, että täällä muuten tehdään yhdessä parempaa maailmaa – ei vain parempaa minua.

Aktiiviset ja yhteiskunnallisesti suuntautuneet nuoret jättävät hauskat ja edulliset partiopuuhastelut taakseen ja siirtyvät esimerkiksi opiskelijaliikkeeseen, poliittisiin järjestöihin tai vaikka Amnestyyn. Niissä kun tuntuu olevan enemmän voimaa, halua ja munaa muuttaa maailmaa. Ne kehtaavat nostaa riman korkealle. Meillä stressataan siitä, onko se rima kiinnitetty oikeaoppisilla pukkiköytöksillä.

Ihmisillä – nuorilla ja vanhoilla – on iso halu auttaa muita! Ruvetaan siis kertomaan ja näyttämään, että partiossa on siihen superhyvä mahdollisuus.

(Enkä edes avaa keskustelua siitä, pitäisikö partio mieltää vapaaehtoistyöksi. Totta hitossa pitää, jos ja kun juuri sitä me teemme ja juuri se motivoi ihmisiä lähtemään mukaan.)


Jo muinaiset piirinjohtajat

”Voidaksemme piirinä täyttää oikein paikkamme partiotyössä on meidän kyettävä näkemään yhä uusia tehtäviä eikä vain tyydyttävä täyttämään rutiininomaisesti niitä velvollisuuksia, jotka meille jo niin kauan ovat kuuluneet.”

”Piirin tulisi olla lippukunnille tarvittaessa auttavan kätensä ojentava isovali. Valitettavasti juuri tässä suhteessa on ollut ja on edelleenkin paljon toivomisen varaa. Monet lippukunnat kamppailevat vuodesta toiseen joidenkin käytännöllisten vaikeuksien kanssa, mutta eivät ota yhteyttä piiriin. Toisaalta taas joku lippukunta on saattanyt pyytää apua piiriltä, mutta sitä ei ole voitu antaa piirissä jatkuvasti haittana olevasta partiojohtajapulasta johtuen. Lippukuntatyö vaatii nykyään johtajiltaan yhä enemmän ponnisteluja ja siksi on ymmärrettävää, että heitä on joskus vaikeata saada piiritason tehtäviin.”

”Saadakseen enemmän johtajia eri tehtäviin valiokuntiin ja jaostoihin, mikä on piiritason toiminnan tehostamisen perusedellytys, on piirin hallitus syksyllä tehnyt uudelleenjärjestelyjä valiokuntien ja niiden jäsenten lukumäärän suhteen sekä hallituksen ja valiokuntien työskentelyn saamiseksi entistä tarkoituksenmukaisemmaksi.”

”Menestyvälle toiminnalle on myös ensiarvoisen tärkeätä ko. toiminnan tunnetuksi tekeminen. Asia täytyy tavallaan ”myydä” suurelle yleisölle. Partiotoiminta ei ole tässä mikään poikkeus. Meidän tulisi nykyistä huomattavasti enemmän kertoa kanssaihmisillemme ja suurelle yleisölle siitä, mitä me teemme ja miten partioliike omalta osaltaan osallistuu nuorison kasvatustyöhön.”

”Aikaisemmin mainittujen tehtäviensä hoitamiseksi piiri tarvitsee melko runsaasti varoja, ja myös nopeasti alueellisesti laajeneva pääkaupunkiseutu on aiheuttanut taloudellisia pulmakysymyksiä, jotka muualla maassa eivät ole niin vakavia.”

Mun puhe viikonlopun luottissemmasta? Ei, vaan pätkiä edeltäjäni, Helsingin Partiopoikapiirin piirinjohtaja Lassi Westerlingin kirjoituksesta vuodelta 1966. Se löytyy HePP:n 25-vuotisjuhlajulkaisusta, jonka sain Lassilta muutama viikko sitten vietetyillä Helsingin Partiopoikain Kannatusyhdistyksen 60-vuotisjuhlilla. Kiitos! Mainioista illallisista ja kiinnostavasta kirjasta.

Oon aina lukenut – ja opiskellut – paljon historiaa, mutta vasta viime vuosina sukeltanut syvemmälle partion menneisyyteen. Historiankirjoista on muuten löytynyt jo monta, monta ideaa ja konkreettistakin keinoa, jotka olen lainannut ja soveltanut tähän päivään. (Onko tää nyt nuoren vihaisen naisen nolo paljastus? Radikaalius onkin pöllitty sediltä ja tädeiltä!) Niinhän tuossa HePP:n julkaisunkin kannessa kehotetaan: … ja innoitukseksi tulevaisuutta luoville.

Ennen kaikkea aiempien aikojen tutkailu asettaa asiat mittasuhteisiin. Just nyt tuntuu, ja pitääkin tuntua, mielettömän mullistavalta ja kuumottavan kumoukselliselta ja että miksei tätä oo aiemmin tajuttu! Mutta samalla voi luottaa siihen, että jo viiden vuoden päästä tämän päivän suuri muutos on ihan arkea. Tai haudattu.

Some things never change. Ei tämäkään: ”Piirin nykyisenä johtajana näen lähitulevaisuuden tehtävinä mm. entistä kiinteämmän yhteistyön aikaansaamisen lippukuntien taustayhteisöjen ja piirin välillä ja suhteiden luomisen ja lähentämisen Helsingin vaikutuspiirissä toimiviin muihin nuorisojärjestöihin ja koko pääkaupunkiseudun väestöön.”


Se parempi suunnistuskartta eli toimintasuunnitelma 2013-2014

Nyt meillä on mopo. Seuraavaksi haetaan huoltsikalta kartta ja bensaa. Siis toimintasuunnitelma ja budjetti vuosille 2013 ja 2014.

Vuosikellosepät hallitussemmassa Kavalahdessa.

Määränpäähän on selvä: Piirin suunta eli strategia 2011-2014. Sinne päästäksemme meidän on tehtävä laadukkaampaa, näkyvämpää ja avoimempaa partiota kuin ennen. Kysyimme alkuvuodesta lippukunnilta, missä nyt mennään ja mitä ne vielä tarvitsevat, jotta Piirin suunta voisi toteutua täydellisesti. Tulosten perusteella piirineuvosto antoi seuraavien vuosien toiminnalle neljä lähtökohtaa. Niiden saavuttamiseksi piirihallitus on valmistellut raamitosun ja -budun. Tältä se näyttää pidemmän kaavan mukaan selitettynä:

Jokainen 7-22-vuotias päpalainen kuuluu ryhmään, joka toteuttaa oman ikäkautensa aktiviteetteja.

  • Luodaan jokaiselle ikäkaudelle oma vuosikello ja toimintavinkit, joita noudattamalla partio- ohjelma toteutuu. Toimintavinkkejä me tehdään jo nyt. Kun niiden ympärille vielä rakennetaan vuosikello, josta löytyy kuhunkin ikäkauteen kuuluvat tapahtumat ja koulutukset, niin täydellinen partio-ohjelma toteutuksineen on sillä mallinnettu ja melkosen helposti toteutettavissa. Ja kun piirin, EPT:n, Kannuksen, alueiden ja lippukuntien tapahtumat sovitetaan vuosikelloihin, vältetään turhat päällekkäisyydet eikä kukaan tee mitään turhaa.
  • Jokaiseen lippukuntaan nimetään ikäkausivastaava, joka vastaa partio-ohjelman toteutumisesta lippukunnassa ja saa pestiinsä tukea alueelliselta ohjelmaohjaajalta. Tätä kokeiltiin kevyesti jo Sarasteella. Ainakin itse voin savunjohtajana sanoa: toimi! Yhtä lailla lippukunnanjohtajaa helpottanee, kun vastuuta lippukunnan pyörittämisestä voi jakaa kaverille. Näin me myös varmistetaan, että jokaisessa lippukunnassa on ainakin yksi tyyppi, joka tuntee ohjelman perinpohjaisesti ja osaa auttaa ryhmänjohtajia ja luotseja sen toteuttamisessa.
  • Samoajien ja vaeltajien identiteettiä vahvistetaan ja ikäkausien merkitystä nostetaan viestinnän keinoin ja järjestämällä piirin yhteisiä siirtymä- ja päätöstapahtumia. ”Vahvistaa” saattaa olla väärä sana – vain harvalla onnellisella ylipäätään on mitään samoaja- tai vaeltajaidentiteettiä. Siksipä me ryhdytään luomaan sellaista järjestämällä koko piirin kokoisia rok-konsertteja, vaeltajien aloitusillallisia, samoajien juhannusjunia, vaeltajavalmistujaisia… Niin siistejä ja helposti osallistuttavia juttuja, että niistä tulee yhtä odotettuja kuin vanhojentansseista, autokoulusta tai vuosijuhlista.
  • Uudet aluetiimit vastaavat laadukkaan ryhmänohjaajakoulutuksen järjestämisestä. Rokkitakuu. Ettei yksikään ryhmänohjaaja joutuisi tyytymään lirutellen järjestettyyn koulutukseen tai jäämään kokonaan ilman.
  • Kaikki yli 22-vuotiaat lippukunnissa ja piirissä toimivat partiolaiset perehdytetään ja koulutetaan partio-ohjelmaan. Miten me ikinä voidaan tukea laadukkaan ohjelman tekemistä lippukunnissa, jollei edes tiedetä mitä se tarkoittaa? Sen huomasimme jo hallitussemmassa, kun valmistelimme vuosikelloja nenä sinisessä johtajankansiossa kiinni. Onneksi taskut, paussit ja majakat saa aika iisisti haltuun esimerkiksi ottamalla partio-ohjelman luottissemmojen painopisteeksi.
  • Tuotetaan partiotaitovideot koulutuksen ja näkyvyyden tueksi. Toimintavinkit potenssiin kymmenen! Tehdään haastavimmista suorituksista hyvännäköisiä ja palvelevia videoita, joista myös ei-vielä-partiolaiset voivat opetella nuotion kasaamista tai lumiluolan rakentamista. Partiotaitovideot vie meidät marttojen ohi niin että vilahtaa.

Partio on yli 22-vuotiaiden pääkaupunkiseutulaisten silmissä halutuin vapaaehtoistyö. Tekijöiden puute ei ole este partio-ohjelman toteuttamiselle lippukunnissa eikä piirissä.

  • Aikuisista ja jäsenhankinnasta vastaavien hallituksen jäsenten valitseminen ja tehtävistä vastaavien ryhmien perustaminen. Tämän uudistuksen tarpeellisuutta avasinkin jo organisaatiomuutoksesta kertovassa postauksessa.
  • Vapaaehtoistyön koordinaattorin palkkaaminen. Samoin tämä liittyy organisaatiouudistukseen ja uusiin tehtäviin. Vapaaehtoistyön koordinaattori toimii jäsenhankinta- ja aikuisministerien työparina.
  • Partioviikon tarjonnan ja mainonnan kohdentaminen aikuisille (2013) ja nuorille (2014). Pyhitetään partioviikon näkyvyys ei-vielä-partiolaisille nuorille ja aikuisille ja lanseerataan alkusyksyyn seikkailuviikko lapsille. Se tarkoittaisi, että näillä viikoilla partio näkyy kaikkialla: kaduilla, mediassa, kouluissa, työpaikoilla, tempauksina, seminaareina ja niin edelleen. Vuokrataan Kampista viikoksi pop up -kolo, jossa työntekijät päivystävät aamusta iltaan ja jossa luottikset kouluttavat partiotaitoja suunnistuksesta trangiapizzan tekoon ja ihmisten ryhmäyttämisestä projektin johtamiseen. Näytetään pääkaupunkiseutulaisille, kuinka monipuolisesti partiossa pääsee tekemään ja oppimaan uutta!
  • Jokaisesta piirin ja lippukunnan pestistä luodaan selkeä kuvaus. Sama kuin ohjelman kanssa: Miten me voidaan kuvitellakaan onnistuvamme pesteissämme ja tekevämme oikeita asioita oikealla tavalla, jollei näitä ole mitenkään määritetty? Pannaan siis hommat selkeästi paperille, niin uusienkin kavereiden on helppo päästä heti kärryille.
  • Syksyn seikkailuviikon yhteydessä toteutetaan tv- ja printtimediakampanjat ja partioviikon yhteydessä radiomainoskampanja. Partion on näyttävä ja kuuluttava siellä, missä harrastusta tai vapaaehtoistyötä (edes salaisesti) ovat. Eli Fingerporin ja taloussivujen välissä, Salkkareiden ja Urheiluruudun katkolla.
  • Järjestetään Kuukauden hyvä työ -haastekampanja. Viimetalvinen Operaatio Lumilapio oli mahtava esimerkki siitä, kuinka ihmiset haluavat tehdä yhdessä hyvää. Auttaa ja palvella sopii ajatuksena tähän aikaan superhyvin, vaikkei se enää virallinen ihanne olekaan. Otetaan siitä kaikki irti! Käynnistetään näkyvä kampanja, jossa haastetaan partiolaiset ja ei-vielä-partiolaiset tekemään kerran kuukaudessa hyviä töitä. Haravoidaan kaupungin puistot puhtaiksi, tyhjennetään vanhainkodit mummoista ja papoista ja kärrätään ne ulos kävelylle, kerätään vaatteita vastaanottokeskuksiin, mitä vaan. Mikä parasta, avaamalla kampanja ihan kaikille kaupunkilaisille me pystytään vastaamaan myös seuraavaan tavoitteeseen, joka kuuluu näin:

Partio tarjoaa eri-ikäisille ja eri taustoista tuleville pääkaupunkiseutulaisille avoimia kohtaamispaikkoja.

  • Järjestetään partioviikko pääkaupunkiseudun esikouluissa. Kaikkia pyöriä ei tarvitse keksiä uudestaan. Tänä keväänä eskarikamppis tavoitti neljäsosan koko ikäluokasta ja sai poikkeuksetta kehuja niin päiväkodeilta, lapsilta kuin vanhemmilta. Seuraavina vuosina tehdään vielä isommin!
  • Luodaan erilaisia tapoja ottaa EVP mukaan partiotoimintaan. Rekrytavoista tärkein ja – sori – partiomaisin: avataan suu ja pyydetään kaverit mukaan. Sitä helpottamaan me voidaan luoda ystävänpäiväkamppiksia, tuoda partiotaitokisat kaupunkiin ja tehdä niistä kunnon ekstremeä, mahdollistaa ei-vielä-partiolaisten osallistuminen kaikkiin tapahtumiimme ja sitä rataa.
  • Partion näkyvyys pääkaupunkiseudulla kohdennetaan kahdelle viikolle: partioviikolle (aikuiset & nuoret) ja seikkailuviikolle (sudenpennut & seikkailijat). Tää on se pop up -kolo! Ja Retkipäivä!
  • Järjestetään kesällä 2013 ala-asteikäisille päiväleirejä ympäri pääkaupunkiseudun. Keillä on paras leiriosaaminen? Keillä on lasten kanssa tekemään tottuneita nuoria, jotka tarvitsevat kesätöitä? Ketkä toimivat jo kaikissa kaupunginosissa ympäri pääkaupunkiseudun? Meillä on! Järjestetään siis alkukesästä paikallisia päiväleirejä, joille lapset pääset hurjastelemaan ja viihtymään virka-ajaksi, kun vanhempien loma ei ole vielä alkanut. Projektikoordinaattori pyörittää hommaa toimistolla, partiolaisia palkataan leirinjohtajiksi ja -vetäjiksi. Jos onnistutaan saamaan hankkeelle ulkopuolista rahoitusta, voidaan tästä tehdä myös aidosti kaikille pääkaupunkiseudun lapsille mahdollinen kesänviettotapa. Päiväleirien ohjelma tehdään samoin kuin eskarien partioviikossa: valmiilla paketilla varmistetaan laadukas sisältö kaikilla niillä kymmenillä leireillä.
  • Kartoitetaan kaikille avoimen partiokeskuksen hankkimisen ja rahoituksen mahdollisuuksia. Tähän tyyliin.
  • Toteutetaan kaikille avoin ja osallistava Retkipäivä partioviikolla. Retkipäivä on Ravintolapäivän 3D-versio: kuka tahansa voi järjestää retken, jolle kuka tahansa voi osallistua. Se voi olla Olarinmäen Samoojien järkkäämä laavuyö Kattiksella, Koukkaajien purjehdus Pihlajasaareen tai Viikin Vesikoiden linturetki Lammassaareen. Se voi olla Pirren romanttinen sinkkupiknik Töölönlahdella, Pekan ramboretki Sipoonkorpeen tai Kaken kakkumatka Etelä-Helsingin konditorioihin. Yhdessä tekeminen ja uuden oppiminen tekee Retkipäivän konseptista partiota, vaikka kaikki järjestävät eivät partiolaisia olisikaan. Miettikääpä vaan sitä huhtikuun viikonloppua, kun koko pääkaupunkiseutu löytöretkeilee!

Jokainen alue toimii aktiivisena alustana lippukuntien yhteiselle tekemiselle.

  • Perustetaan alue-, koulutus- ja ohjelmaohjaajien muodostamia aluetiimejä, jotka varmistavat partio-ohjelman toteutumisen lippukunnissa. (Tsekkaa organisaatiopostaus!)
  • Ohjataan kaupunkityöntekijöiden työaikaa lähemmäs lippukuntia. Lippukuntatyöntekijät toimivat yhdessä aluetiimin kanssa. (Sama!)
  • Toteutetaan ikäkausitapahtumia lippukuntien sijasta alueittain. Sillä sinisellä ohjelmaraamatulla voi heittää sorsaa, jos vain oikea ohjelma saadaan toteutettua helpommin jollakin muulla kuin mallinmukaisella tavalla. Koska alueissa on voimaa enemmän kuin yksittäisessä lippukunnassa, miksei joidenkin ikäkausitapahtumien järjestelyvastuita siirrettäisi systemaattisesti alueiden yhteisvastuulle. Samalla tutustutaan uusiin tyyppeihin, ihastutaan, keksitään lisää yhdessä tekemisen tapoja ja opitaan toisilta vielä parempia käytäntöjä kuin kotilippukunnassa on.
  • Tuetaan materiaalilla ja koulutuksella paikallista partiomarkkinointia. Tänä vuonna ollaan jo tuotettu enemmän markkinointimateriaalia kuin koskaan – ja lippukunnat ovat myös käyttäneet sitä enemmän kuin koskaan. Meidän teltat, banderollit, liput ja laput, jaettavat laastarit ja heijastimet näkyvät pääkaupunkiseudun turuilla ja toreilla harva se viikonloppu. Sellaista lisää!

Lämpeettekö näille? Mitä puuttuu?


Olen ehdolla piirinjohtajaksi 2013-2014

Tiedän että osaan, olen aivan varma että haluan ja luotan siihen, että hyvien tyyppien kanssa myös jaksan tehdä pääkaupunkiseutulaisesta partiosta vielä nykyistäkin loistavampaa. Siksi olen tänään asettunut ehdolle PäPan piirinjohtajaksi seuraavalle kaksivuotiskaudelle.

Tarkistin juuri, mitä kirjoitin ehdokasesittelyyni kaksi vuotta sitten. Melkein kaiken voisin kirjoittaa nyt samoin. Esimerkiksi nämä:

Piirinjohtajana haluan olla PäPan suunnannäyttäjä, piirihallituksen tukija, luottisten innostaja, pääkaupunkiseutulaisen partion keulakuva. Haluan tuoda PäPan 2010-luvulle ja tehdä partiosta meidän ja muiden silmissä oikeasti vetovoimaisen liikkeen.

Piirinjohtaja on se, joka motivoi, tsemppaa ja näyttää itse esimerkkiä – tarpeen tullen myös potkii muita eteenpäin tai viheltää pelin poikki.

Piirinjohtajan pitää olla raatorehellinen. Jos on valmis tekemään vaikeita päätöksiä, pitää olla myös valmis perustelemaan ne avoimesti ja seisomaan niiden takana julkisesti. Partiojargonin tai konsulttislangin taakse ei voi piiloutua. Piirinjohtajan on oltava sataprosenttisesti luottamuksen arvoinen ja läsnä.

Miksi juuri minä? Minulla on tahtoa, taitoa ja tarmoa. Haen tähän pestiin tosissani ja minulla on selkeä näky sen toteuttamisesta. Minulla on reippaasti kokemusta johtamisesta ja esimiestyöstä, mutta Pihan ja Pinen ulkopuolelta tulevana näkemykseni piirin johtamisesta on tuore. Olen kova tekemään hommia mielekkään päämäärän eteen.

PäPa on Suomen paras piiri – tahdon tehdä siitä vielä paremman, vahvemman ja rutkasti rennomman. Uskon, että olisin juuri sellainen johtaja, jota PäPa nyt tarvitsee.

Nyt ollaan kuitenkin ihan eri tilanteessa kuin kaksi vuotta sitten. Meillä on käynnissä isoja muutoksia ja nousukiidossa oleva kasvuhanke. Seuraaville kahdelle vuodelle on luvassa törkeän hienoja uusia avauksia, myös partion ulkopuolelle. Koska salaisesti tykkään mahtipontisuudesta, sanoisin, että partion tekemisen kulttuuri pääkaupunkiseudulla on muuttumassa. Sitä ja muita muutoksia haluan olla viemässä loppuun asti.

Työ on siis kesken, mutta mikään velvollisuudentunto ei saisi mua jatkamaan kahta vuotta pestissä, joka – kaikesta antoisuudestaan, ihanuudestaan ja kasvattavuudestaan huolimatta – on melkoisen rankka niin ajankäytöllisesti kuin henkisestikin. Piirinjohtajuus on mulle intohimopesti ja siksi tahdon siinä jatkaa. Enkä aio jämähtää tähän, missä nyt olen, vaan jatkaa eteenpäin ja viedä liiketta mukanani. Iso laiva on jo saatu lähtemään satamasta, nyt se pitää vielä kipparoida ulapalle.

Mulle johtaminen tarkoittaa edestä johtamista. Siis sitä, että voin omalla tekemiselläni näyttää, että kaikki on mahdollista, kun vain tartutaan toimeen ja ryhdytään tekemään. Jos saan muut mukaan, olen onnistunut. Vielä ei olla ihan siinä pisteessä, mutta tässä uskon aika lujaa itseeni ja Suomen parhaisiin luottiksiin, lippukuntiin ja toimistoon. Jos joku pystyy tekemään partiosta lippukunnille toimivamman ja ulkopuolisten silmissä kiinnostavamman, niin me. Teidän johtaminen ei ole eikä tule olemaan helppoa, mutta haluan ja tiedän pystyväni kehittymään siinä roolissa.

Siksi olen ehdolla. Olen sitä mieltä, että Anna Munsterhjelm on sellainen johtaja, joka pystyy parhaiten palvelemaan PäPaa seuraavina kahtena vuotena.


Jo startista edellä muita – PäPan uusi organisaatio

Täältäpä pesee, syksyn kolmesta suuresta ensimmäinen: organisaatiouudistus. Aloitetaan se hyppäämällä mopon satulaan.

Selkeämpi tiekartta eli toimintasuunnitelma 2013-2014 – check. Täysi bensatankki eli vakaa talous – check. Ne ovat mainio alku, mutta eivät vielä riitä, jos mopolla tahtoo valloittaa uusia maastoja ja ottaa kyytiin entistä enemmän matkustajia. Siksi itse kulkupeliäkin on rukattava. Ei vaihdeta mopoa kokonaan uuteen malliin, mutta hankitaan lisäosia, putsataan vanhoja ja viritetään kone huippuunsa.

Kuten aiemmin kirjoitin, meillä PäPassa on muutama selvästi erottuva iso ongelma, jotka haluamme ratkaista seuraavien kahden vuoden aikana. Ja ratkaisemisella tarkoitan sitä, että aletaan heti ensimmäisten piirustusten valmistuttua rakentamaan ja kokeilemaan – en sitä, että vuodet 2013-2014 käytettäisiin mopokaupoissa kiertelyyn. Nyt lippukuntien tarpeet ja piirin tarjooma eivät kohtaa tarpeeksi hyvin, uusia jäseniä ei tule riittävästi, pestit tuntuvat liian suurilta ja kaikesta tästä seuraa se, ettei partio-ohjelmaa voida toteuttaa lippukunnissa. Oman napamme lisäksi meidän täytyy katsoa myös ulospäin: partio on jäänyt monesta jälkeen ja kilpailu kiristyy koko ajan. Meidän on ryhdyttävä mainostamaan toimintaamme systemaattisemmin, huolehtimaan vapaaehtoistyöntekijöistämme yhtenäisemmin ja otettava voimakkaammin itsellemme se paikka, joka meille yhteiskunnallisena vaikuttajana ja nuorten edunvalvojana kuuluu. Eikä olisi yhtään pahitteeksi, jos kaikki tämä saisi myös partion arvostuksen pompsahtamaan ylös.

Mitä se tarkoittaa käytännössä? Ensinnäkin: Huoli pois. Partio itsessään ei muutu. Ohjelma, koulutus, arvopohja, brändi – kaikki nämä säilyvät ihan ennallaan, eikä niiden päivittäminen millään lailla piirien oikeuksiin kuulukaan. Mutta olen satavarma siitä, että voimme luoda niiden jalkauttamiseen ja toteuttamiseen paljon nykyistä paremmat kanavat ja keinot.

Aloitetaan lippukuntien palvelemisesta. Tällä hetkellä sitä tekevät lähinnä alueohjaajat, jotka eivät pahimmassa tapauksessa ehdi muuta kuin toimia viestinviejänä piirin ja lippukuntien välillä. Uudessa mallissa AO:t korvattaisiin kokonaisella aluetiimillä, johon kuuluisi kahden alueohjaajan lisäksi alueellinen ohjelmaohjaaja ja alueellinen koulutusohjaaja. Tämän tiimin tehtävänä on yksinkertaisesti tukea aluetta partio-ohjelman toteuttamisessa ja varmistaa, että se saa piiriltä kaikki tarvitsemansa palvelut. Alueet tarpeineen ovat niin erilaisia, että yhtäällä aluetiimin työ voi olla seikkailijapelin järjestämistä kädet kurassa, toisaalla johtajien kouluttamista tai ihan vain alueen lippukuntien potkimista oikeisiin hommiin.

Toinen aluetiimin alueohjaajista koordinoisi nimenomaan alueellista yhteistyötä ja toimisi aluetiimin vetäjänä. Toisen vastuulla taas olisi lippukunnanjohtajien tukeminen. Samalla päästäisiin eroon lpkj-pullonkaulasta, kun sekä alueellisella ohjelmaohjaajalla että alueellisella koulutusohjaajalla olisi omat vastinparinsa lippukunnassa: ikäkausivastaava ja koulutusvastaava.

Ja vaikka me luottikset ollaankin hirveän hyviä ja tämän liikkeen perusta, täytyy tärkeimmät toiminnot mun mielestä taata työntekijöiden panoksella. Enkä keksi, mikä muu olisi meille niin tärkeää kuin lippukuntien toiminnan tukeminen ja lippukuntien palveleminen. Siispä lippukuntatyöntekijöiden (nyk. kaupunkityöntekijöiden) työpanosta suunnataan selvästi enemmän lippukuntien suoraan tukemiseen. Työntekijä toimisi näin tiiviissä yhteistyössä aluetiimien kanssa ja olisi lippukunnille ensisijainen, aktiivinen kontakti piiriin.

Kuvasta puuttuvat vielä piirineuvokset, jotka hekin käyvät aluetapaamisissa ja käyttävät lippukuntien ääntä Pinessä. Koska aluetiimi keskittyy nimenomaan alueeseen ja sen lippukuntiin, voisi pineille jatkossa siirtää enemmän piiri-lippukunnat-piiri-vuorovaikutusta.

Sitten piirihallitukseen. Aluetiimien perustaminen tarkoittaisi tietysti sitä, että alue-, ohjelma- ja koulutustoiminnanalat ryhtyvät tekemään tiivimpää yhteistyötä. Olen kutsunut tätä komboa superministeriöksi, koska sellainenhan se on – miten muutenkaan voisi nimittää porukkaa, jonka tehtävänä on vaatimattomasti varmistaa, että partio-ohjelma toteutuu lippukunnissa. Ohjelmasta vastaisi edelleen kaksi ministeriä, joista ohjaavan ohjelmaministerin salkkuun kuuluisi ikäkausitoiminta ja alueelliset ohjelmaohjaajat ja täydentävän ohjelmaministerin salkkuun taitotoimikunnat, projektit ja kehityshankkeet.

Toisessa ministeriryhmässä olisi se porukka, joka katsoo enemmän partion ulkopuolelle ja varmistaa, että lippukunnilla on parhaat mahdolliset toimintaedellytykset ja että partio tunnetaan pääkaupunkiseudulla. Uusina salkkuina tähän sakkiin ja hallitukseen nousisivat jäsenhankinnasta, toimintaympäristöstä ja aikuisista vastaavat ministerit.

Jäsenhankintaministeri tekisi paljolti sitä, mitä kasvuhankkeeseen nyt kuuluu. Mainontaa, näkyvyystempauksia, yhteistyöhankkeita, monikulttuuristen lasten ja nuorten rekryä… Hän ryhmineen vastaisi siis siitä, että partio näkyy oikeissa paikoissa ja tilanteissa pääkaupunkiseudulla ja että osaamme myydä partiota erilaisia kohderyhmiä kiinnostavissa paketeissa. Jotta partio säilyisi elinvoimaisena, jäsenhankinnasta on tehtävä jatkuva prosessi eikä mikään yksittäinen projekti.

Aikuisministeri ei ole luottisministeri, vaan hänen vastuulleen kuuluisivat kaikki pääkaupunkiseudulla – siis myös lippukunnissa – toimivat aikuiset partiolaiset. Ministeri ryhmineen vastaisi aikuisten pestaamisen, riittävän koulutuksen ja tukemisen, kiittämisen ja motivoinnin yhtenäistämisestä. He eivät toimisi suoraan jokaisen parintuhannen aikuisen kanssa, vaan enemmänkin tukisivat johtajia johtamaan ihmisiään paremmin. Aikuisministeri ei järjestä pelkästään kivakivaa, vaan varmistaa, että aikuinen pysyy partiopolullaan pystyssä ja kokee sen tarpeeksi mielekkääksi ja palkitsevaksi.

Toimintaympäristöministeriö rakentuisi osittain nykyisen talousryhmän päälle. Talouden johtaminen ja suunnittelu siirretään suoraan puheenjohtajasalkkuun, minne se luontevasti kuuluukin. Toimintaympäristöryhmä keskittyisi nimensä mukaisesti toimintaympäristöömme vaikuttamiseen: sen tavoitteena olisi esimerkiksi PäPan kiinteistöstrategian ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen sekä edunvalvonnan tavoitteiden toteuttaminen. Kaavoitusvaikuttaminen, Muutoksentekijät, luottissemmat, ansiomerkit ja esimerkiksi vaalipaneelit ovat esimerkkejä toimintaympäristösalkun sisällöstä.

Viestintä säilyisi tämän ministeriryhmän salkuista eniten ennallaan. Kun mainonta siirtyisi kokonaan jäsenhankintaministerin vastuulle, pystyttäisiin viestintäryhmässä keskittymään vain sisäiseen ja ulkoiseen viestintään sekä lippukuntien viestintäkoulutukseen. Tällä hetkellä sinne tänne levittäytynyt verkkopuoli siirtyisi myös kokonaisuudessaan viestinnän alle.

Ja sokerina pohjalla: Kun tällä hetkellä puheenjohtajien satasella sekalaisia -salkussa majailevat kasvu, yhteiskunnallinen vaikuttaminen, edunvalvonta ynnä muut saataisiin jaettua loogisesti toiminnanaloille, voisivat puheenjohtajat keskittyä toiminnan ja talouden johtamiseen sekä ministerien ohjaamiseen ja tukemiseen. Kuten tuossa kuvassa näkyy, ajatuksena oli sekin, että toinen puheenjohtajista voisi johtaa superministeriötä ja toinen ”nopean toiminnan joukkoja”. Näin esimerkiksi hallituksen yhteistä aikaa voitaisiin tarvittaessa käyttää kahteen eri keskusteluun.

Postaus on jo yhtä pitkä kuin kasitie, mutta toimisto on vielä käsittelemättä. Käykää hakemassa lasi mehua tai vetäkää vaikka kierros matoleikkiä välissä, niin jaksatte loppuun asti!

Koska työntekijät ja ministerit ryhmineen toimivat niin tiiviisti yhdessä, täytyy sama uusjako ulottaa tietysti myös Partioasemalle. Työntekijät jaettaisiin siis piirihallituksen esityksen mukaisesti kahteen toiminnalliseen tiimiin ja tukipalveluihin (talous, kiinteistöt, toimistopalvelut). Ja koska viidentoista hengen esimieheys on yksinkertaisesti järkevää jakaa useammalle tyypille, tulisi kummallekin tiimille oma esimiehensä. Ylläolevasta, alustavasta mallista näkyy ajateltu jako. Uutuutena ovat jo aiemmin mainitut lippukuntatyöntekijät (nyk. kaupunkityöntekijät) ja vapaaehtoistyön koordinaattori. Jälkimmäinen tulisi tekemään työtä lähinnä jäsenhankinta- ja aikuisministeriöiden kanssa.

Että sellaista.

Ja miten tästä eteenpäin? Piirihallitus on lähettänyt ylläolevan esityksen Pinelle, joka käsittelee sitä kokouksessaan reilun viikon päästä. Syyskuussa keskitytään pestikuvauksiin ja tehtävänjakoihin sekä luottisten että toimiston osalta. Samalla luodaan toimintasuunnitelmat vuosille 2013-2014. Jos hyvin käy, marraskuun piirineuvosto valitsee yllä olevan kuvan mukaisen hallituksen ja toimisto järjestäytyy uudelleen vuoden loppuun mennessä. Ja 1.1.2013: mopolla mennään! Kohti parempaa partiota ja entistä toimivampaa piiriä.

Miltä kuulostaa?


Tänä vuonna jäsenkokousdelegaatioon on avoin haku

Marraskuisessa Kouvolassa valitaan SP:lle uudet puheenjohtajat ja partioneuvoston puheenjohtaja. Kullakin piirillä on käytössään jäsenmääränsä mukainen äänimäärä – meillä 18 – ja jokaista ääntä käyttää yksi delegaatti. Kiinnostaako olla mukana vaikuttamassa, edustamassa PäPaa ja päättämässä valtakunnan partioasioista? Hae mukaan 30.9. mennessä! Sen jälkeen hallitus muodostaa hakijoista parhaan mahdollisen delegaation ja esittää sitä piirin kokoukselle 14.10.

Jäsenkokousviikonlopun lisäksi delegoottien on osallistuttava muutamaan valmistelukokoukseen loka-marraskuussa. Pyrimme tietysti myös haastattelemaan ja tapaamaan kaikki ehdokkaat ennen kokousta.


Partiosta saa voimaa eli kirjoitukseni Hepun aikuisliitteeseen

Aikuiset pääsi Sarasteellakin paljuun.

Juuri tälläkin hetkellä joku pääkaupunkiseutulainen aikuinen antaa elämästään pari tuntia partiolle: opettaa sudenpennun vuolemaan makkaratikkua, miettii retken ruokalistaa, juoksee suunnistusradalla teinien kanssa tai vaikka hioo tulevan vuoden budjettia.
Ai miksi?
Tässä muutama ajatus siitä, miksi vapaaehtoistyötä partiossa kannattaa tehdä.

1. Voit olla hyödyksi muille. Kun kasvaa tarpeeksi vanhaksi, tulee joululahjojen antamisesta kivempaa kuin niiden saaminen. Niin on partiossakin. En minäkään istu kokouksissa siksi, että tykkäisin byrokratiasta, rakastaisin ruispaloja (niitä on tarjolla usein!) tai jahtaisin komeita titteleitä. Istun niissä siksi, että uskon tänään tehdyillä päätöksillä olevan valtava merkitys huomisen toimintaan. Haluan olla vaikuttamassa siihen, että pääkaupunkiseutulaisilla nuorilla ja lapsilla on mahdollisuus mielekkääseen harrastukseen, josta saa hauskuuden lisäksi eväitä johonkin isompaan.
Samasta syystä nousen lämpimästä makuupussista keittämään aamupuuroa retkeläisille tai lähden viikonlopuksi kouluttamaan tulevia johtajia. Eikä se ole marttyyriutta vaan halua varmistaa, että minua tuoreemmilla partiolaisilla on mahdollisuus kokea vähintään yhtä suuria ja mahtavia seikkailuja kuin itse olen saanut kokea. Palkkaa tästä ei tipu, mutta usko pois: toisen saama oivallus tai tyytyväinen virne palkitsee tuhat kertaa paremmin kuin raha.

2. Saat silti enemmän kuin annat. 19-vuotiaana vastasin kaverini kanssa kahdentuhannen ihmisen leiriohjelman järjestämisestä. 23-vuotiaana johdin Espoon ja 26-vuotiaana pääkaupunkiseudun suurinta nuorisojärjestöä. Näistä ja kymmenistä pienemmistä pesteistä olen oppinut käytännön taitojen lisäksi itseluottamusta, nöyryyttä, sitkeyttä – ehkä vähän viisauttakin. Samaa en olisi ikinä saanut irti työelämästä tämänikäisenä. Partiossa eletään enemmän ja kokonaisvaltaisemmin, eikä uuden oppimisella ole yläikärajaa.
Innostavan tekemisen ei tarvitse olla kovin suurta. Ensimmäisen oman nuotion sytyttäminen, itsensä ylittäminen erävaelluksella tai hyvän kokouksen vetäminen ovat onnistumisia, jotka saavat jokaisen meistä lämpenemään.

3. Pääset nauramaan! Retkellä näkee enemmän arjen komiikkaa kuin keskiverrolla stand-up-keikalla. Tuhansien ihmisten tanssiessa leirilaulun tahtiin jäykkiskään ei voi olla heittäytymättä mukaan. Partiotaitokisoissa rämpiessä ei ehdi edes ajatella muuta kuin seuraavan rastin löytymistä. Tämä resepti on toiminut sata vuotta: jo lyhyt hetki partion maailmassa irrottaa täydellisesti raskaammastakin arjesta.

Tässä on yksi tarina vapaaehtoistyöstä partiossa. Millaiseksi sinä haluaisit kirjoittaa omasi?

(Heppu-tykitys jatkuu! Ekaluokkalaisille lähetetyn lehden välissä meni vanhemmille oma liite Partio kuuluu myös aikuisille. Tästä kaikkien aikojen tymäkimmästä aikuismainospaketista suurin kiitos kuuluu meidän luottistoimikunnan ja kasvun toimistojumalattarelle Annalle. Jee!)